sunnuntai 23. marraskuuta 2008

Do you catch a breath when i look at you?

Kaikki mureni taas kasaan viikonloppuna.. Maanantaina kaikki tuntui niin helpolta, se tunne kesti lauantai aamuun asti kun taas illalla alkoi se loputon ahminta. Se kesti tähän hetkeen, söin juuri äsken viimeisen slicen pizzaa. Sitä ennen mätin naamaan muutaman dallaspullan ja pizzaa. Siis tätä ällötyksen tunnetta ei voi sanoilla nyt kuvata. Haluisin vaan juosta vessaan ja tehdä sen mutta vanhemmat ja sisko on kotona, joten se ei ole mahdollista.. Miten mä päädyn aina tähän pisteeseen? Vaikka tiedän tasantarkkaan minkälainen tunne siitä ahminnasta tulee niin silti se pitää tehdä. AAA. Sitten: huomenna on taas vaihteeksi isot kokeet joihin olen niin ahkerasti lukenut. Eli siis suomeksi en ole edes avannut koko kirjaa. Miten musta on tullut tällainen. Mietin jo että jos jättäisin huomisen päivän kokonaan väliin, menisin vasta tiistaina kouluun. Siitä vaan tulisi sitten lisää poissaoloja ja ja ja.. Mä kuolen.
Nyt on pää ihan tyhjä. Seuraava postaus vasta kun pain alkaa tippumaan, piste.

maanantai 17. marraskuuta 2008

I feel like a shadow

Ja niin se viikonloppu kääntyi kuitenkin pienimuotoiseen ahmintaan.. Huoh. Miten mulla voi olla näin huono itsekuri? Ihan kauhean turvonnut olo.
Tämä päivä on muutenkin tuntunut ihan hirvittävän pitkältä ja raskaalta, tuntuu että pää halkeaa kohta ja kurkku on karheana. Ehkä taitaa olla mun vuoro tulla kipeäksi. (hehheh, viimeinkin :D) Musta on ihana toisaalta olla kipeänä, saa syödä jäätelöä sohvan pohjalla paksuun vilttiin kääriytyneenä ja töljöttää telkkarista saippuasarjoja koko päivän. Ah.

Mutta nou. Huomenna olisi edessä vaikeat fysiikan kokeet ja tadaaa en ole edes aloittanut lukemaan. Hmmm taitaa mennä ensiyö nenä kiinni kirjassa. Ja huominen on kanssa niin samperin pitkä päivä, eli oon taas ihan kuitti ja valmis käymään nukkumaan kun pääsen kämpille. Onneksi yksi kaverini on luvannut tulla tekemään mulle "rentouttavan kasvohoidon" että jotain plussaa kuitenkin. :)
Hirveää valitusta :D

Aamupala: banaani
Lounas: tomaatti, 2 porkkanaa, bonbon tikkari
Päivällinen: 300g kaurapuuroa, 1tl 30% keiju levitettä
Iltapala: omena, 3 mandariinia, tee
( jee :> )

torstai 6. marraskuuta 2008

Väsynyt mutta onnellinen :)

Taas yksi työssäoppimispäivä takana. :) Tein rankan 9h päivän, kun olisi pitänyt tehdä vai 7,5h. Mutta pääsenpä sitten ensi torstaina aikaisemmin kotiin.
Nyt on jotenkin niin onnistunut olo kun tämän päivän kalorit jäivät ~450. Tästä on sitten hyvä jatkaa, vaikka en kyllä tähtääkään noin vähään kalori määrään. Kunhan menee alle 1000kcal niin olen tyytyväinen. Joo pakko päästä nyt venyttelemään ja nukkumaan sillä 9 tunnin seisoskelun jälkeen jalat ja selkä on niin pahassa jamassa että. :D


Aamupala: 2dl rasvatonta jogurtti, kahvi
Lounas: 2 ruispalaa, 2 viip. 17% juustoa, keittokinkku, kurkku, ED
Päivällinen: 300g kaurapuuroa, 1tl 30% keiju levitettä
Iltapala: läkerol aski, kahvi

tiistai 4. marraskuuta 2008

Feel it, breathe it, believe it and you'll be walking on air.


Meinasimpa taas unohtaa tänne kirjottelun.. Edellisen postauksen hehkutus olotila ei kestänytkään kauaa sillä halloween herkuttelut venyikin sitten kolmen päivän mittaiseksi ahminnaksi. Pienoinen morkkis on kyllä nyt. Odotan jo kauhulla nyt tulevaa viikonloppua sillä olen yksin kotona perjantaista lauantaihin. :o Suunnitelmissa on ainankin leffan vuokraus, meinasin sinkkuelämää koska en ole sitä vielä nähnyt. Ja oon aivan satavarma että en pysty vastustamaan makuunin karkkilaareja, joten koitan ottaa maltillisesti (lue alle 400g :D) karkkeja. En kyllä tiedä vielä jos kutsuisi pari kaveria seuraksi niin en tyhjentäisi koko jääkaappia.
Eilen siis ruokailut meni täysin ohi normaalin rutiinin, en edes muista enää mitä kaikkea söin. Pelottavaa.. Tänään on mennyt ihan siedettävästi vaikkakin yli 1000kcal. Mutta kävin äsken kävelemässä ja teen vielä pilatesta, joten kokonaismääräksi tulee kuitenkin se 1000kcal. Huomenna pakko tsempata.

Kuultiin tässä eilen että me joudutaan tekemään parin viikon päästä sellainen erikoishoito ulkomaalaisille asiakkaille! siis wtf, mun englannin kielen taidoilla en osaa muuta sanoa kun yes no maybe, i dont speak english very well. Ahaha ihanaa. Tutisen jo nyt. :D

Aamupala: kaurapuuro veteen, 1tl 30% keijulevitettä
Lounas: pieni sämpylä, kasviksia
Välipala: kelloggs all bran youghurty muroja, vanilijajogurttia, 2 mandariinia, pepsi max
Iltapala: omena, 2 mandariinia, tee