maanantai 27. lokakuuta 2008

whywhywhywhy

Kauhean pitkä tauko.. Jotenkaan en ole vaan jaksanut ajatella mitään ja se näkyy myös päällepäin. Aloitin siis uudelleen ruokapäiväkirjan kirjoittamisen. Mutta nyt ei enempää ruuasta, pää halkeaa.
Ahdistaa. Päätä särkee. Väsyttää. Tulin eilen syyslomilta takaisin omalle kämpälleni mutta en jaksanut aamulla nousta. Kello oli kyllä soimassa mutta en vaan pystynyt. Huomenna olisi isot kokeet enkä ole edes aloittanut lukemaan. Ensiviikolle pitäisi olla työssäoppimispaikka mutta en sitäkään ole jaksanut hakea. On vaan niin loppuun palanut olo. Koko päivän olen ollut sisällä, nukkunut ja surffaillut netissä. Jääkaappi on typötyhjä viimeviikolta, kaupassakin pitäisi siis ehkä käydä.
Syyslomalla näin vain pari kertaa kavereitani ja silloinkin jouduin "tunkeutumaan" heidän seuraan. Tai siltä se ainankin tuntui. Aina minä joudun kysymään, kukaan ei ikinä kysy minua mukaan. Olenko siis ihan turha täällä? Välittääkö kukaan? Kotona on menossa pieni perhekriisi, siskoni on sijaisperheessä liian uhmakkaan käytöksen takia, ja kaikki vuodattavat tunteensa minulle. Olen siis pelkkänä välikappaleena. En itse pysty/saa kertoa omista tunteistani. Tai ainankin tuntuu että kukaan ei halua kuunnella eikä ketään kiinnosta.
Havahduin yksi kerta siihen kun mietin miten olisi järkevintä tehdä itsemurha. Tai siis miten toteuttaisin sen. Jäisikö kukaan kaipaamaan? Jotenkin olisi kiinnostavaa nähdä miten ihmiset reagoisivat siihen kun yhtäkkiä en olisikaan enää täällä. Itkisikö kaikki? Kuulostaa sairaalta mutta en mahda mitään että tälläistä satun miettimään..
Olen varmaan pitkään sairastanut jonkin sortin masennusta, mutta saako siihen mitään reseptiä? Mun oireet tuntuu niin pieniltä verrattuna "oikeasti" masentuneisiin mutta jollain tavalla pelkään että eristäydyn kohta kokonaan ulkomaailmasta. Voiko lääkärille mennä vain ja sanoa että pillereitä kehiin kiitos? Tosi sekavasti kirjoitettu, ihan sama,
menen nukkumaan. Jos vaikka illalla jaksaisin ruveta pänttäämään kokeisiin.

lauantai 18. lokakuuta 2008

I try to make it through these lies and that's all I do

Eipä ollut mitään häiriötä kilpirauhasessa :) Hyvä juttu. Ja hyvä juttu on myös se että en ole vielä ratkennut mässäilemään tänä viikonloppuna. Ja jos tämä ja huominen päivä menevät hyvin ilman mässyä, ajattelin "palkita" itseni jollain tavalla. Esimerkiksi tilaan eräät syötävän ihanat kengät netistä. Hehe :D Eli on pakko onnistua!
Ja muutenkin nyt haluan laihtua, pakko. Siskoni on aina ollut pienikokoinen ja se nätimpi meistä ja tällä hetkellä hän onkin paikallisessa mallikoulussa. Voi arvata että koko suku on ylpeänä siskosta, eihän tälläsestä rumasta läskikasasta kukaan olisikaan.
Muttamutta, tämän päivän suunnitelma olisi tässä:
Aamupala (söin jo...): 200g danone vanilijajogurttia, omena, kuppi kahvia
Päivällinen: iso kanasalaatti, 1rkl kevyt salaattikastiketta, 2rkl rasvatonta raejuustoa
Iltapala: 3 mandariinia, 200g danone vanilijajogurttia/omena, kuppi kahvia
Aamulenkki 45min (tein jo)
Lihaskunto 20min + venyttelyt
Hölkkälenkki 30-45min
näillä koitetaan.

maanantai 13. lokakuuta 2008

I don't want to say it, The news is not so good

Pelottaa.. Huomenna mulla olisi lääkäriaika koulun jälkeen. Multa otetaan verikokeet, tutkitaan onko mulla kilpirauhasen liika tai vajaatoiminta. Ainankin moni oire täsmäsi muhun, esim. hiusten lähtö, alakuloisuus, palelu ja hikoilu, kuukautisten pois jäänti, painon nousu/ruokahalun lisääntyminen (ahaa voin käyttää tätä sitten tekosyynä mun lihomiseen..) luin myös että siihen on elinikäinen lääkitys. Elinikäinen. :o Toisaalta, jos mulla nyt oikeasti sitten on tuo liika/vajaatoiminta niin lääkityksellä mun paino voisi siis laskea? Typerää ajatella tälläistä mutta se tuli ensimmäisenä mieleen.

Jeap ja viikonloppu meni odotetusti päin persettä. Kaveri jäi sitten loppujen lopuksi koko viikonlopuksi mun luo (tuli eri paikkakunnalta siis..) ja käytiin oikeastaan joka päivä ulkona syömässä. Pizzaa, jäätelöä, hesen ruokaa yöökh. Paitsi hesburgerissa otin kyllä kanasalaatin kevyellä kastikkeella,mutta päälle 200g irtokarkkeja hehheh. Läski mikä läski.
Olisi niin kiva kirjoittaa tänne onnistumisia mutta aina tulee joku kompastuskivi. Siksi siis postailen niin harvoin, odotan sitä että saan tulla hehkuttamaan onnistunutta päivää.

Ajattelin muuten tässä aloittaa salilla käynnin kun iskä lupasi sen rahoittaa. Jospa se nyt viimein motivoisi aloittamaan terveellisemmän ruokavalion ja painonpudotuksen. Lisäksi rupean käymään ainankin joka toinen päivä lenkillä ja keväällä ilmoittaudun pilates tunneille. Olisin mennyt jo nyt syksyllä mutta en mahtunut enää ryhmään :(
Mun puheenaiheet on nyt rajoittuneet pelkästään ruokaan ja liikuntaan, ei ketään varmaan kiinnosta lukea. :D Lupaan ensikerralla tarinoida jostain muustakin! Eli ensikertaan..

np Metric - Love Is a Place

torstai 9. lokakuuta 2008

A feeling that you have that could change your life


Huh miten pitkä päivä. 8-16 asiakaspalvelua, vaikka vaan 8 tuntia mutta silti se väsyttää jos joutuu seisoskelemaan sen ajan. Hartiatkin ihan jumissa.. Aamulla suunnittelin meneväni lenkille päivän päätteeksi mutta oikeasti väsyttää niin että en taida jaksaa. :( Kaupassa kävin, se saa mennä sitten kävelylenkistä. Vatsat ja käsilihakset yritän kyllä jaksaa väkertää tuossa illemmalla.
Eilen iski muuten hirveä makeanhimo. Lähdin kauppaankin sitä varten että ostaisin pussin irtokarkkeja mutta onneksi tulin järkiini ja ostin pakastemansikoita ja maitorahkaa. Tein sitten mansikkapirtelöä iltapalaksi :) jeii päihitin makeanhimon, itsekuri kasvaa! Huomenna kyllä on sitten luvassa sallittu herkuttelupäivä, sillä kaverini on tulossa käymään ja luultavasti menemme ainankin ulos syömään. Pitää vaan valita jotain kevyempää menusta, ei pizzaa tai pastaa.

Syömiset on menneet tämän viikon ajan tosi hyvin, kalorit jääneet alle 1000 :> Tämän päivän kaloreita en olekaan vielä tarkemmin laskenut, katsotaans:

Aamupala: kaurapuuro veteen, 200g, 1tl keiju 30% levitettä
Lounas: salaattia, ½ lohifilee, 2 ruispalaa, 1tl levitettä
Välipala: 3 mandariinia
Päivällinen: tonnikalasalaatti, 1rkl kevyt salaattikastiketta, sämpylä, 2 kalkkunaleikkelettä
(Iltapalaksi: mansikoita, danone juotava jogurtti, rasvaton, kahvi)
yht. n. 1000kcal

tiistai 7. lokakuuta 2008

I love dreaming, I love passion, I love fever

Wohoo, maanatai ja tämä päivä ovat menneet kevyellä linjalla :) Heti on jotenkin parempi olo. Mikä ihme mut saa aina ahmimaan kun tiedän minkälainen olo siitä seuraa? Seuraavan kerran kun meinaan ratketa niin koetan muistaa sen jälkifiiliksen...
Saatiin tänään kuulla että meillä on lauantaina koulupäivä 8-1400! :o Asiakaspalvelua, saadaan tuoda omia malleja ja laitella heidän hiuksia se 6 tuntia. Toisaalta ihan hyvä sillä ruokailurutiini säilyy samana kun arkipäivinä enkä sorru viikonloppuherkkuihin. Mutta se herääminen aamulla, huooh.
Tuli melko lyhyt postaus, eipä kamalasti ole vielä ehtinyt mitään tapahtua :D Nyt meen kuitenkin tekemään 40min pilates-sarjan ja sitten lämpimään suihkuun. <3
Aamupala: Kaurapuuro veteen 200g, 1tl keiju 30% levitettä
Lounas: salaattia (ei kastiketta), näkkileipä, lasi vettä
Päivällinen: paaljon tonnikalasalaattia, 1rkl kevyt salaattikastiketta
Iltapalaksi: Omena, 3 mandariinia, kahvi (+ 2dl rasvatonta jogurttia)
yht. n. 750kcal
:>


sunnuntai 5. lokakuuta 2008

Pää on kipeä, sisältä pimeä


Taas tämä meni sitten näin.
Pari päivää meni niin hyvin, liikuin ja söin terveellisesti ja kevyesti, mutta eilinen. Itkettää ajatellakin. Ensin yksi pala suklaakakkua, toinen, kolmas... karkkia vähän päälle ja namm kaapista löytyi vielä fanipalojakin. Joo ja kun ne ei vielä riittäneet niin laitoin uunin päälle ja tunkasin pellillisen dallaspullia sinne. Siitä sitten vielä pari pullaa läskiin nassuun. Näin sitten käy kun on yksin kotona ja jääkaappi on pullollaan ruokaa. Olo oli/on kyllä aivan kamala.
Tänään heräsin vasta puolen päivän aikoihin, ja syönyt olen vaan 200g rasvatonta jogurttia ja 2 kuppia kahvia. Ei kyllä tee vieläkään mitään mieli. Tuolla tavalla en olekaan vielä ratkennut ahmimaan.. Nousin aamulla pitkästä aikaa vaa'alle mitä ei olisi kannattanut tehdä. Näin paljon en oo ikinäikinä painanut. Ihan hirveä fiilis. Oksettaa.

Mua on jotenkin ahdistaa ja masentaa kaikki. Itkettää vaan kokoajan ja tekisi ja käpertyä peiton alle koko päiväksi. Mikään ei jaksa innostaa.

torstai 2. lokakuuta 2008

Wanna quit and give up












Mun pitää laihtua. Pakko.

Tänään oli niin vittumainen päivä, en jaksa kirjottaa nyt mtn vähään aikaan. Kertoilen sitten kun pystyn...